Aamulla kävelimme rantaan ja ostimme pitkähäntävene liput Podalle. Lippu edestakaisin kahdelta maksoi 600 bahtia. Kun kuuden matkalaisen seurue oli saatu kokoon, lähdimme ajelemaan kohti saarta. Vesi pärskyi kun ajelimme noin vartin matkan saarelle. Perillä olimme noin kello 10. Kuski ilmoitti, että veneemme 99 lähtee takaisin kello 15. Tuolloin ei rannalla ollut vielä kovinkaan montaa venettä. Seuraavan tunnin aikana suositulle päiväretki saarelle saapui kymmenittäin pitkähäntä- ja pikaveneitä. Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta ja rasvailimme itseämme ahkerasti. Olisimme kyllä olleet valmiina palaamaa takaisin jo muutaman tunninkuluttua, mutta äkkiähän se kello 15 sitten loppujenlopuksi tulikin. Saarella oli todelliset ”erämaan hinnat”. Lähikaupasta 7 bahtilla ostettu puolen litran vesipullo oli pian juotu ja saarella seuraavista sai maksaa 40 bahtia. Palasimme hotelille rantapäivän tuliaiset mukanamme(hiekkaa tonneittain).

Näkymä hotellin kattoaltaalta Podalle.

Rankan saariretken jälkeen suuntasimme syömään. Syötyämme siirrymme rantaa katsomaan auringonlaskua.

Auringon laskettua tarkastelimme kojujen ja kauppojen tarjontaa. Ostimme myös lauttaliput huomista Phi Phille siirtymistä varten. Hetken mielijohteesta huomasimme istuvamme parturissa. Hiusten leikkuu kahdelta maksoi huikeat 500 bahtia eli noin 12 euroa.